Nyt tupsahti laatikosta se suomi-islanti-suomi sanakirja mitä yritin tilailla jo noin vuosi sitten :DD, tilauksen olin jo perunutkin, mutta joku innokas sijainen oli löytänyt tilaukseni ja laittanut kirjan tulemaan :) No, sain ilmaisen kasvipainon...
Muutamia sopivia sanoja kuvaamaan Islannin tilannetta:
konkurssi = gjaldþota
laina = lán
rahapulassa oleva = vandræðalegur
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
perjantai 24. lokakuuta 2008
Jäämaa jäädytti palkan
Koska kansainvälinen rahaliikenne Islannista on jäissä, niin on myös palkkani. Kyselin pankilta mahdollisuutta saada edes osaa melkein tyhjiin huvenneestani palkasta Suomeen. Ystävällinen ihminen Borgarnesin pankissa lupasi kysellä mahdollisuutta poikkeuslupaan rahan siirtoon. Odotellaan.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Pahanilman lintu...
Minulla on arveluttava maine siinä, että tutkimusasema, jolla olen tekemässä hommia lakkautetaan tai siirtyy muuhun omistukseen sen jälkeen kun lähden pois (mm. Muddusjärvi lapissa-95, Siikasalmi Liperissä-98 ja nyt Metlan Kannuksen toimipiste). Mutta en olisi uskonut että koko valtio...
perjantai 19. syyskuuta 2008
Musta kivi
Eilen yritin saada hiottua niitä akaatteja, tuskaisen hidasta! Sahasin myös palan mustaa kiveä, jonka nimeä en tiedä, mutta se vaikutti aika lupaavalta, siitä ehkä tuleekin jotain. Punainen jaspiskin on ihan kelvollista vaikka aika tasaisen punasta ilman mitään yllätyksiä.
perjantai 12. syyskuuta 2008
Kivien halkomista
Eilen sahailin Islannista tuomiani akaatteja halki, pääasiassa olivat tylsän yksivärisiä, vähän sinertäviä, paitsi yksi mielenkiintoinen. Kunhan saan hiottua loppuun ja ostettua jostain sopivia korupohjia, niin laitan kuvia tänne. Punainen jaspis oli myös vähän pettymys, ei mitään mielenkiintoista kuviota sisällä, paitsi onhan se tasaisen punaista. Luulemani hematiitti ei ollutkaan hematiittia, pöh...
tiistai 2. syyskuuta 2008
Toinenkin paketti tuli
maanantai 1. syyskuuta 2008
Paketti tuli Suomeen!
Tänään vihdoin tuli 20.8. Islannista lähettämäni paperipaketti Suomeen, vähän kärsineen näköisenä, mutta pääasia että perillä! Toista pakettia vielä odottelen...
torstai 28. elokuuta 2008
Kotimaassa
Vähitellen kotiuduttu, suuret puut ei enää ahdista ja suomikin alkaa jo sujua, vaikka sitä ei ehkä olisi uskonut tämänpäiväisestä esityksestäni tiedekuntaneuvostolle. Ja sitten vielä kuulin että se oliskin saanut olla englanniksi!!! Ohi kuitenkin, huomenna kuulen tuomion.
Taas sattui paluumatkalle Icelandairin kone jossa oli oma näyttö, jolla saattoi pelata tetristä tai katsoa simpsoneita. Just sopivaa lentomatkalle :) Eikä mennyt taaskaan ylipainomaksua laukusta (26 kg), ei Icelandairilla eikä Finnairilla. Ja läppärireppukin painoi ainakin 15 kg. En valittanut. Valitin tosin siitä että matkalaukun ympäri ollut vyö oli hävinnyt matkalla Islannista Helsinkiin, virkailija sanoi ettei sitä korvata "matkalaukun ulkopuolisena osana" mutta toi laatikollisen löytövöitä joista saatoin valita parhaan itselleni :) Kiva.
Taas sattui paluumatkalle Icelandairin kone jossa oli oma näyttö, jolla saattoi pelata tetristä tai katsoa simpsoneita. Just sopivaa lentomatkalle :) Eikä mennyt taaskaan ylipainomaksua laukusta (26 kg), ei Icelandairilla eikä Finnairilla. Ja läppärireppukin painoi ainakin 15 kg. En valittanut. Valitin tosin siitä että matkalaukun ympäri ollut vyö oli hävinnyt matkalla Islannista Helsinkiin, virkailija sanoi ettei sitä korvata "matkalaukun ulkopuolisena osana" mutta toi laatikollisen löytövöitä joista saatoin valita parhaan itselleni :) Kiva.
torstai 21. elokuuta 2008
Saldo
Viimeinen kirjoitus täältä Islannista. Huomenaamulla lähden takas koti Suomeen. Lyhyt lista mitä jäi reissusta "käteen": - n. 6 kiloa tulosteita ja kopioita
- tänne tullessa 4 keskeneräistä käsikirjoitusta, täältä lähtiessä 6 keskeneräistä käsikirjoitusta
- yksi villapaita + lankoja
- pussillinen kiviä
- parituhatta kamerakännykällä otettua valokuvaa
- puhkiuitu uimapuku (no todennäkösemmin liukumäissä puhki kulunut)
- Eccon puhkimenneet uudet vaelluskengät, jotka eivät kestäneet laavakiviä
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Mietintää
Eilen kävin vielä iltakävelyllä tuossa lähimetsässä ja vuorella. Vuoria kyllä jää kaipaamaan, kuten myös aurinkoisia päiviä, uima-altaita, oikeita issikoita, virkistävää tuulta, ystävällisiä ihmisiä, skyriä, ... Mutta on ihan mukava jo lähteä kotiinkin! Kyllä tänne vielä pitää tulla käymään uudestaan, niin paljon jäi näkemättä!Huomenna viimeinen työpäivä. Tänään lähtee jo paketillinen paperia Suomeen. Matkalaukkuakin olen jo pakannut, painaa varmaan tonnin! Kun niitä tavaroita litistää pikkuhiljaa, niin aina mahtuu vähän lisää... Ai että kiviäkö siellä laukussa - kyllä, just niitä! Ja vastapainoksi vähän villaa.
tiistai 19. elokuuta 2008
Hikistä sisällä
Kun aurinko paistaa, niin täällä huoneessa on tosi kuuma! Kohta pidän esityksen laitumen kakkakasoista, sen jälkeen kahvia ja islanninpiirakoita (taas). Tuo kuva on näkymä tosta käytävän ikkunasta, tänään tallaista. Ja harmi ettei Kyralla ja Maxilla mennyt ihan nappiin tuo suoritus HongKongissa, mut sielläkin oli kuuma. Ja kun mitalit oli jo etukäteen jaettu, niin mitäpä väliä sillä on.
maanantai 18. elokuuta 2008
Hedelmähame :)
Huovutusvilla on täällä tosi halpaa, kaikki värit noin 8 euroa kilo, Suomessa yli neljänkympin!
Näistähän saisi hedelmähameen tyyliin Josephine Baker. (Ai kuka? klikkaa linkkiä).
Näistähän saisi hedelmähameen tyyliin Josephine Baker. (Ai kuka? klikkaa linkkiä).
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Iceland?
lauantai 16. elokuuta 2008
Hvalfjördur-kierros
Lähdin aamutuimaan ajelemaan Hvalfjördurin rantoja pitkin, josta muinoin, ennen tunnelin valmistumista, olin kulkenut bussilla. Tarkoituksena oli kävellä ylös Glymurin(= Islannin korkein vesiputous, n. 200m) alkulähteille, mutta kova tuuli ja tihkusade ei houkutellut. Ajelin vuonon rantoja pitkin Akranesiin, jossa oli ihan kiva museo, varsinkin se kiviosuus...Päivän mittaan sää vähän selkeni ja päätin lähteä takasin Glymurille. Kiipesin "helpompaa" eli rotkon vasemmanpuoleista reunaa ylös ja samaa takaisin. Ylhäältä olisi voinut ylittää joen ja tulla vastakkaista reunaa takaisin mutta edelleen aika navakka tuuli ei houkutellut kulkemaan sitä polkua, joka kiersi aivan rotkon reunoja pitkin ja josta tuuli olisi ollut suoraan polulta rotkoon...Tässä muutama kuva reitin varrelta. Alas joelle mentäessä reitti kulki luonnon (?) muovaaman tunnelin läpi, jännää...





perjantai 15. elokuuta 2008
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Työmatkalta...
sunnuntai 10. elokuuta 2008
An excellent day
Ajelin ensin aivan Reykjanesin niemen kärkeen, sinne lentokentän taakse, ja bongailin muutamia majakoita, sitten suuntasin Grindavikiin, jossa kävin upealla sightseeing kierroksella hevosen selässä. Ratsastimme ensin ylös kalliolle, hirttopaikalle, ja sitten alas merenrantaan laivahylkyjen ohi tälle värikkäälle majakalle.
Ratsastuksen jälkeen kiersin vielä etelärannikkoa pitkin takaisin Keflavikiin, mm. Reykjanesvitin majakka ja hieno rantakallio sekä Gunnuhver, kuumaa höyryä syöksevä pätsi tuli bongattua loppumatkasta. Jälkimmäiseen tie oli suljettu lisääntyneen vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi, mutta pakko oli kävellä katsomaan lähemmäksi (kuten moni muukin turisti/islantilainen). Ihan lähelle en kuitenkaan mennyt, koska alkoi olla hieman kuuma, ei pelkästään
auringonpaisteesta johtuen, vaan maa alkoi oikeesti polttaa jalkojen alla.
Ratsastuksen jälkeen kiersin vielä etelärannikkoa pitkin takaisin Keflavikiin, mm. Reykjanesvitin majakka ja hieno rantakallio sekä Gunnuhver, kuumaa höyryä syöksevä pätsi tuli bongattua loppumatkasta. Jälkimmäiseen tie oli suljettu lisääntyneen vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi, mutta pakko oli kävellä katsomaan lähemmäksi (kuten moni muukin turisti/islantilainen). Ihan lähelle en kuitenkaan mennyt, koska alkoi olla hieman kuuma, ei pelkästään
auringonpaisteesta johtuen, vaan maa alkoi oikeesti polttaa jalkojen alla.
lauantai 9. elokuuta 2008
Gay Pride
Koko viikonlopun oli Reykjavikissa gay-juhlaa. Lauantaina olin katsomassa kulkuetta, kuten tuhannet muutkin ihmiset. Aikamoinen tungos oli pääkadulla ja meteli hurja. Viralliset arviot väkimäärästä vaihtelevat 30 000 ja 100 000 välillä, oma hatustaheittoni oli 50 000 kieppeillä. Aika paljon kuitenkin suhteessa siihen, että Reykjavikin alueella asukaslukasluku vähän alle 200 000. Tosin suuri osa vieraista oli ulkomailta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












